Lasten unelmamajojen ideakisan liki sadan osallistujan joukosta on valittu voittajaksi 16-vuotiaan helsinkiläisen Emma Vallitun pyöreä maja.

- Arkkitehtiopinnot ovat olleet haaveena jo jonkin aikaa, Emma Vallittu kertoo.  – Olen Arkkitehtuurikoulu Arkissa, ja meidän opettaja kertoi Heurekan Majakilpailusta. Ajattelin, että onpa kiva idea.

- Kun mietin mitä tekisin, sain inspiraatiota mun huonekasvista. Sen lehdet menevät kivan kaarevasti, ja siitä syntyi koko majan muoto.

Majakisan voittaja.png

Emma Vallitun pyöreän majan luonnospiirros.

- Kun harrastaa kuvataiteita ja arkkitehtuuria, osaa tulkita ja ymmärtää taloja uudella tavalla. Näen erilaista kauneutta, ja koska eri aikoina on ollut erilaista arkkitehtuuria, myös nuo erilaiset ihanteet näkyvät. Itse pidän erityisesti modernista arkkitehtuurista ja hauskoista muodoista. Siksi kilpailutyönikin on pallo.

Emma Vallittu kannustaa rakentamaan omia majoja.

- Tietenkin pitäisi hullutella ja leikitellä. Majasta pitää tulla oman näköinen, sellainen, josta itse tykkää.

heurekan-logo-vihrea-musta.jpg

Voittajan majaehdotusta muokataan toteutettavaksi ja se rakennetaan Heurekan tiedepuisto Galileihin elokuun alussa. Sunnuntaina 8.8.2021 pidetään majan juhlavat avajaiset. Jos sinua kiinnostaa tehdä itsellesi samanlainen maja saat maksuttomat rakennuspiirustukset ja -ohjeet sekä listan rakennustarvikkeista Heurekan verkkosivuilta 8.8.2021.