Vuosittain noin 15 000 metsätilaa vaihtaa omistajaa. Osa omistajanvaihdoksista tapahtuu kaupalla, osa lahjana ja osa perinnön myötä. Tavasta riippumatta tärkeintä on, että vaihdos suunnitellaan huolellisesti ja hyvissä ajoin.

Noin 55 prosenttia omistajanvaihdoksista tapahtuu kaupalla, loput 45 prosenttia jakautuvat lahjan ja perinnön kesken. Metsätilarakenteen asiantuntija Jukka Matilainen Metsäkeskuksesta muistuttaa, että olipa valittu tapa mikä tahansa, olisi asiat tärkeää keskustella, miettiä ja hoitaa asia ajoissa valmiiksi.

versowood-1200x800px_72dpi_37.jpg

Tarkkana kaupan ehdoissa

Kaupoilla tehdyt omistajanvaihdokset ovat viime vuosina lisääntyneet, mihin on vaikuttanut muun muassa metsätilojen hintojen nousu. Kaupoista valtaosa on kuitenkin suvun sisäisiä kauppoja, sillä tilan säilyminen suvussa painaa vaakakupissa yhä korkeaa kauppahintaa enemmän.

Metsävähennyksen ansiosta kaupalla tehty omistajanvaihdos soveltuu erityisen hyvin runsaspuustoisille tiloille. Kauppahinnan tulee vastata käypää markkina-arvoa vähintään 75-prosenttisesti, jottei Verohallinto katso kauppaa osittain lahjaksi.

– Tässä on kompastumisen mahdollisuus. Vähintään tarkoittaa yli 75 prosenttia, ja mikäli kauppahinta on tasan 75 prosenttia käyvästä arvosta, katsotaan se lahjaluontoiseksi kaupaksi, Matilainen muistuttaa.

Kauppaa suunniteltaessa on sovittava kauppahinnan maksamisesta ja maksuajasta sekä varmistettava, että jatkajalla on edellytykset suoriutua maksusta.

– Kauppahinta on maksettava sovitusti, ja Verohallinto seuraa maksujen toteutumista.

Luopujan ei tarvitse maksaa luovutusvoittoveroa, mikäli tilan vastikkeellisesta saannosta on yli kymmenen vuotta tai ostaja on lähisukulainen. Mikäli sukupolvenvaihdos tehdään kaupalla ja jatkajalla on sisaruksia, voi luopuja käyttää kaupasta saamiaan rahoja esimerkiksi sisarosuuksien maksamiseen.

Mikäli tilan omistuksesta luopuminen on suunnitteilla, kannattaa siitä mainita Versowoodin omalle metsäasiantuntijalle, joka ohjaa asiassa eteenpäin. Metsäkeskus tarjoaa neuvontapalveluita kaikkiin omistajanvaihdoksen vaihtoehtoihin aina sukupolvenvaihdoksesta kauppaan ja testamenttiin.