Lue millainen oli Nooran polku tulla töihin Versowoodille ja millaista meillä on olla töissä . Noora Wahlfors on työskennellyt toista vuotta Versowoodin maalaamossa Vierumäellä.

Työttömänä ollut Noora sai vinkin avoimesta tehtävästä yrityksessä jo työskennelleeltä ystävältään ja päätti hakea. Aiempaa kokemusta tai koulutusta alalta ei ollut, mutta siitä huolimatta nainen tarttui tarjottuun työhön ennakkoluulottomasti. Ensimmäiset kolme kuukautta vierähtivät höylällä, jonka jälkeen hän siirtyi maalaamon puolelle. Työparinsa kanssa Noora vastaa vuoronsa aikana paneeleiden ja lautojen maalauksesta sekä paketoinnista.

Noora logo ja otsikko.png

– Aloittaessani sain hyvän perehdytyksen tehtäviin, mutta pääosin asiat olen oppinut tekemällä. Apua ja neuvoja on ollut aina tarvittaessa tarjolla.

Noora on ainoa naispuolinen työntekijä maalaamossa, mutta hänen mukaansa se ei näy arjessa millään tavoin. Työt jaetaan tasaveroisesti ja kaikkia kohdellaan tasapuolisesti.

– Työssä parasta on kyllä porukka. Meillä on täällä huipputiimi saman henkisiä ja yhteen hiileen puhaltavia tyyppejä. Sen ansiosta työssäkin jaksaa paljon paremmin.

Työnantajaltaan Noora odottaa reilua peliä puolin ja toisin. Sitä, että työntekijää arvostetaan, hyvästä työstä palkitaan ja palkka ilmestyy tilille sovitusti.

– Nämä odotukset ovat Versowoodilla täyttyneet hyvin. Tämä on turvallinen työpaikka, ja töihin on ihan mukava lähteä.

Versowood-W-rgb-colour.png

HUOMINEN KASVAA METSÄSTÄ.