Versowood on 5.5.2021 tehdyllä kaupalla hankkinut omistukseensa Portaankorvan Puutyö Oy:n kuormalava ja puupakkaus liiketoiminnan. Kyrönlahdella toimiva yhtiö on perustettu vuonna 1952 ja se on erikoistunut kuormalavojen ja puupakkausten valmistukseen.

web-kuormalavat-logo.png

VERSOWOODIN ASEMA PUUPAKKAUSTOIMIALALLA VAHVISTUU

Tehdyllä yrityskaupalla Versowood vahvistaa asemaan puupakkausteollisuuden toimijana. Versowood aloitti kuormalavojen valmistuksen vuonna 2005 ja tuottaa tänä vuonna yritysoston jälkeen kaikkiaan noin 4,0 miljoonaa kuormalavaa.

Kuormalavojen lisäksi Versowoodin puupakkaustoimialaan kuuluvat puiset ja vaneriset kaapelikelat ja pakkauslaatikot sekä erilaiset puupakkauspalvelut. Tehdyllä yrityskaupalla Versowood vahvistaa asemaansa lavojen ja puupakkausten valmistajana. Versowoodin puupakkaustoimiala tekee noin 50 miljoonaa euron liikevaihdon vuonna 2021. Riihimäellä, Muurlassa, Haukiputaalla, Porissa, Valkeakoskella, Rovaniemellä ja Virossa sijaitsevissa puupakkausyksiköissä työskentelee noin 150 henkilöä. Versowoodin puupakkaustoimiala käyttää vuosittain noin 150.000 m3 sahatavaraa ja vaneria.

”Yrityskauppa vahvistaa Versowood-konsernin asemaa Suomen suurimpana lavavalmistajana ja puupakkausalan toimijana Suomessa. Lisäksi nyt tehty kauppa kasvattaa konsernin sahatavaratuotannon jatkojalostustoimintaa ja yhtiöstä tulee yhä vahvempi puunjalostaja. Investointi puupakkaustoimialaan tasaa saha-alan voimakkaita suhdannevaihteluita ja parantaa yhtiön toimintaedellytyksiä pitkällä aikavälillä. Kauppa vahvistaa myös Versowoodin asemaa luotettavana toimittajana ja tulemme kehittämään liiketoimintaa myös jatkossa. Asiakassuhteet on meille tärkeitä ja tulemme panostamaan niihin edelleen”, tiivistää Versowood Oy:n toimitusjohtaja Ville Kopra.

Versowood Group -konsernin liikevaihto vuonna 2021 kesäkuussa päättyvältä tilikaudelta on noin 450 miljoonaan euroa. Yritys työllistää kaikkiaan noin 800 henkilöä. Versowood valmistaa puupakkausten lisäksi sahatavaraa ja sen erilaisia jatkojalosteita, höylättyjä, maalattuja, lujuuslajiteltuja ja kyllästettyjä tuotteita, liimapuutuotteita ja -rakenteita, puhelin- ja sähköpylväitä, puupellettejä sekä puusiltoja.

Vastaamme mielellämme mahdollisiin lisäkysymyksiin.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Ville Kopra, Versowood Oy, puh. 0500-235 701, ville.kopra@versowood.fi

Johtaja Juhani Ala-Salmi, pakkausliiketoiminta, Versowood Oy, puh. 040-5445 029, juhani.ala-salmi@versowood.fi