Olemme mukana Ole osa hyvän ketjua – Osta työtä Suomeen -kampanjassa yhdessä K-ryhmän, Suomalaisen Työn Liiton, Ruokatieto yhdistys ry:n ja Kotimaiset kasvikset ry:n kanssa. Kampanjassa kannustamme ostamaan suomalaista ruokaa, käyttötavaroita ja rautakaupan tuotteita. Tavoitteenamme on kohdistaa ostot suomalaiseen työhön, jotta työllistämme ja pidämme Suomen pyörät pyörimässä.

                                     HYVA╠êNKETJU_slogan_SIN_rgb.png

-          Lähdimme mukaan kampanjaan, koska meille on tärkeää tukea meidän suomalaisten työllisyyttä ja varmistaa, että meillä on töitä tänään ja tulevaisuudessa. Versowood on perheyritys ja siitä syystä yrityksellemme tällaiset asiat merkitsevät erityisen paljon, Ville Kopra, Versowoodin toimitusjohtaja kommentoi.

Suomalaisten tilanteet ovat tällä hetkellä erilaisia, mutta jokainen voi olla osa hyvän ketjua ja tehdä mahdollisuuksiensa mukaan joko pienen tai suuren valinnan suomalaisen työn puolesta, joten kaikilla valinnoilla on merkitystä.

 

STL_hyvänketju_SIN_rgb.png

 

Kampanjayhteistyön kantava teema ”Ole osa hyvän ketjua” tekee kaikista toimijoista, eli tavarantoimittajista ja valmistajista aina kuluttajiin ja ostajiin saakka aktiivisia toimijoita yhteisen kriisin ratkaisussa. Jokainen ketjun osa on tärkeä. Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala toivottaa Versowoodin tervetulleeksi osaksi tätä ketjua ja mukaan kampanjaan.

-          Tämä yhteistyö hakee voimansa koronakriisin aikana esiin nousseesta yhteisöllisyyden tunteesta ja suomalaisten auttamisen halusta. Ostamalla työtä Suomeen välittää myös niistä ihmisistä, jotka tekevät suomalaista työtä. Nyt tarvitaan kaikki toimimaan hyvän asian puolesta, Lausala korostaa.

Ole osa hyvän ketjua – Osta työtä Suomeen on Suomalaisen Työn Liiton, K-ryhmän, Ruokatieto yhdistys ry:n ja Kotimaiset kasvikset ry:n sekä yritysten yhteisviestintäkampanja suomalaisen työn puolesta. Se kannustaa suomalaiset ostamaan suomalaisia elintarvikkeita, käyttötavaroita sekä rakentamisen ja talotekniikan tuotteita. Kampanjan aihetunnisteet ovat: #oleosahyvänketjua ja #ostatyötäsuomeen. Lisäksi merkkien aihetunnisteet ovat: #Avainlippu #DesignfromFinland #hyvääsuomesta #puhtaastikotimainen

Lisätietoja:

Ville Kopra, toimitusjohtaja, Versowood Oy, ville.kopra@versowood.fi

Tero Lausala, toimitusjohtaja, Suomalaisen Työn Liitto, p. 050 407 2623, tero.lausala@suomalainentyo.fi

Versowood on suurin yksityinen puunjalostaja Suomessa. Valmistamme sahatavaran lisäksi erilaisia puujalosteita kuten liimapuu- ja pakkaustuotteita sekä bioenergiatuotteita. Juuremme on syvällä suomalaisessa yhteiskunnassa ja tuomme tuota työtä ja hyvinvointia suoraan noin 800 henkilölle. Lisäksi jokainen sahatyöpaikka luo noin 3 muuta työpaikkaa.

Suomalaisen Työn Liitto toimii sen puolesta, että suomalaisen työn arvostus kasvaa ja suomalainen työ menestyy. Liitto hallinnoi suomalaisesta työstä kertovia merkkejä ja vaikuttaa ostopäätöksiin, jotta työpaikat säilyvät ja uusia syntyy. www.suomalainentyo.fi