Versowood Oy ja Metsäliitto Osuuskunta ovat 3.11.2016 allekirjoittaneet sopimuksen, jossa koko Metsä Woodin Hartolassa sijaitseva liimapuuliiketoiminta ja 50 % Hartolan Kuningaslämpö Oy:sta siirtyy Versowoodin omistukseen. Kauppa toteutetaan marraskuun loppuun mennessä. Liimapuuliike­toiminnan koko henkilöstö siirtyy uuden omistajan palvelukseen.

Kaupan ansiosta Versowoodin liimapuun tuotantomäärä nousee noin 65.000 m3:sta yli 80.000 m3:n vuonna 2016. Liimapuuliiketoiminnan yhteenlaskettu liikevaihto on kaupan jälkeen lähes 40 miljoonaa euroa vuodessa, ja se työllistää yhteensä 110 henkilöä. Hartolan lisäksi Versowoodilla on liimapuutuotantoa Heinolassa ja Vierumäellä.

Liiketoimintakauppa on tärkeä askel Versowoodille. Kaupan myötä saavutamme merkittävät synergia­edut raaka-aineiden, myynnin ja valmistuksen puolella. Kolmen toisiaan lähellä sijaitsevan tehtaan toiminta yhden omistajan ja yhteisen liikkeenjohdon alaisuudessa johtaa myös logistisiin säästöihin, jotka kovassa kilpailutilanteessa ovat erityisen tärkeitä.

Vierumäellä 3.11.2016
Ville Kopra
Toimitusjohtaja
Versowood Oy