Versowood on mukana Onhan siinä Avainlippu -kampanjassa

Versowood on mukana Suomalaisen Työn Liiton ja Avainlippu-yritysten Onhan siinä Avainlippu -kampanjassa. Kampanjan myötä haluamme muistuttaa kotimaisen työn merkityksestä tuotteidemme taustalla.

       -  Lähdimme mukaan kampanjaan, koska suomalaisten työllistäminen on meille tärkeä asia. Yrityksellemme tämä merkitsee sitä, että tuomme viestinnässämme entistä vahvemmin esille, että Versowood on tärkeä maakunnallinen työnantaja ja vientitulojen tuoja, jonka verojalanjälki on suuri. Hankimme kaiken puun Suomesta ja valmistamme siitä sahatavaraa ja erilaisia jatkojalosteita. Puunjalostustuotteillemme on myönnetty suomalaisesta valmistuksesta kertova Avainlippu, Ville Kopra kommentoi.

Avainlippu_tuote_banneri_980x160.jpg

Avainlippu on merkki suomalaisesta työstä. Merkki voidaan myöntää tuotteelle, joka on valmistettu Suomessa. Lisäksi suomalaisten kustannusten osuus tuotteen omakustannusarvosta, eli kotimaisuusasteen on oltava vähintään 50 prosenttia. Laskelmassa otetaan huomioon kaikki tuotteeseen kohdistuvat kustannukset.

Kolmevuotisella Onhan siinä Avainlippu -kampanjalla Suomalaisen Työn Liitto haluaa nostaa Avainlipun sille kuuluvaan arvoon.

   - Tutkimustulokset kertovat, että suomalaiset haluavat tehdä arvopohjaisia valintoja. Tämä usein unohtuu ostopäätöshetkellä. Kampanjan avulla pysäytämme asiakkaan ostopäätöksen äärelle. Opetamme tarkastamaan ostotilanteessa, onko tuotteessa tai palvelussa Avainlippu. Näin autamme asiakkaita tekemään omien arvojensa mukaisia valintoja, kertoo kampanjan projektipäällikkö Merja Mantila Suomalaisen Työn Liitosta.

Avainlippu-merkki tunnetaan varsin hyvin. Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksen mukaan 79% suomalaisista kuluttajista tuntee Avainlipun erittäin hyvin tai melko hyvin. Tunnettuus yrityspäättäjien keskuudessa on 92 prosenttia. Suomalaisista suurin osa (71%) on myös sitä mieltä, että Avainlippu vaikuttaa ostopäätöksiin positiivisesti.

Kampanja tulee pitämään sisällään muun muassa tv-filmejä, radiomainontaa, tutkimusta, viestintää sekä tapahtumia.

Onhan siinä Avainlippu -kampanja on Suomalaisen Työn Liiton ja Avainlippu-yritysten yhteinen kolmivuotinen kampanja. Kampanjan tehtävänä on lisätä Avainlippu-alkuperämerkin tunnettuutta ja vaikutusta ostopäätöksiin. www.avainlippu.fi

Lisätietoja:

Merja Mantila, projektipäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto, p. 050 330 3640, merja.mantila@suomalainentyo.fi