Mekaanisen metsäteollisuuden ammattilaiseksi kahdessa vuodessa


Versowood Oy rekrytoi 10-15 henkilöä noin kahden vuoden tutkintotavoitteiseen oppisopimuskoulutukseen. Kahden vuoden aikana perehdyt vastuullisiin ja mielenkiintoisiin tuotannon tehtäviin ja suoritat samalla Puuteollisuuden ammattitutkinnon, sahateollisuuden osaamisalalta.

Koulutusohjelman ajaksi tarjoamme määräaikaisen työsopimuksen, jonka aikana työskentelet osana tuotantohenkilöstöä ja sinulle maksetaan palkkaa tehtävän ja tuloksen mukaisesti, koulutusajalta maksetaan koulutuspäiväraha. Koulutuksen pääpaino on monipuolisessa työssäoppimisessa, johon kuuluu teoriaopetusjaksoja, jotka toteutetaan Versowoodin tuotantolaitoksilla, Gradian tiloissa sekä mahdollisesti ulkopuolisten kumppaneiden toimipaikoissa. Jokaiselle osallistujalle tehdään henkilökohtainen opintosuunnitelma, jossa otetaan huomioon mahdollinen aikaisempi osaaminen ja työkokemus.

Zakaria-El-Youbi-web.png

Yhteistyökumppaninamme oppisopimuskoulutuksessa toimii koulutuskuntayhtymä Gradia. Työpaikkasi Versowoodilla sijaistee sahayksiköissämme Vierumäellä, Riihimäellä, Hankasalmella tai Otavassa tai liimapuutehtaillamme Vierumäellä, Hartolassa tai Heinolassa riippuen kiinnostuksesi kohteesta.

Haku on avoinna 15.8.-15.9.2020
Työsuhde alkaa sopimuksen mukaisessa yksikössä ja ajankohdassa, koulutuksen ensimmäinen päivä on marraskuussa.

Voit jättää hakemuksesi nettisivuillamme.
Tarjoamme turvallisen ja luotettavan työpaikan sekä mukavan työyhteisön.

Lue  myös Versio -lehdestämme s.17-18, miten Zakaria ja Henna ovat yhdistäneet opiskelun ja työnteon Versowoodilla.

Henna-Huttunen-web.png

Tunnetko jo meidät?

Versowood on Suomen suurin mekaanista puunjalostusta harjoittava perheyritys, joka on tehnyt luotettavaa puukauppaa jo vuodesta 1946. Olemme tärkeä maakunnallinen työnantaja ja vientitulojen tuoja, jonka verojalanjälki on suuri. Liikevaihtomme on noin 400 M€ ja työllistämme kahdellatoista paikkakunnalla lähes 800 henkilöä.

Valmistamme raakapuusta sahatavaran ohella erilaisia puunjatkojalosteita: höylättyjä, kyllästettyjä, lujuuslajiteltuja, sormijatkettuja ja maalattuja puutuotteita, liimapuuta, puusiltoja, meluaitoja, puhelin- ja sähköpylväitä, puupellettejä sekä erilaisia puupakkauksia.