Vierumäen vuoden 1918 taistelun joukkohautojen kenttätutkimusvaihe ajoittui 19.10.-27.11.2020. Hauta-alueen molempien joukkohautojen kaivaukset ja vainajien nosto on saatettu loppuun.

Ensimmäiseksi avatusta alueen länsireunan joukkohaudasta löydettiin 27 vainajan jäänteet. Haudatut olivat limittäin kahdessa kerroksessa niin, että osalla on pää kohti itää ja osalla länttä. Osa vainajista oli haudattu selkäpuoli ylöspäin. Haudan kostea maaperä oli säilyttänyt paikoittain osia haudattujen vaatteista. 

Marraskuun loppupuolella avattiin toinen joukkohauta, joka paljastui alueen itäosassa sijainneen hautamuistomerkin siirron yhteydessä. Myös haudassa 2 oli vainajia haudattu pää sekä länteen että itään, ja osa oli haudattu selkä ylöspäin. Haudan 2 maaperäolosuhteet ovat ensimmäiseen hautaan verrattuna kuivempia, minkä vuoksi jäänteet ovat osittain maatuneet pitemmälle muuttuen multaiseksi hiekaksi. Tekstiilejä ei ole säilynyt juuri lainkaan.

Haudasta 2 nostettiin 23 vainajaa, joten koko alueelta löydettyjen vainajien kokonaismäärä on arkeologisten tutkimusten perusteella 50. Tämä määrä täsmää hyvin Kansallisarkiston kesäkuussa julkaisemassa arkistoselvityksessä esitettyihin päätelmiin. Selvityksen mukaan tunnettujen henkilötietojen perusteella voitiin arvioida, että Vierumäen taisteluissa kaatui todennäköisesti noin 50 punaista.

Haudattujen tunnistamisen mahdollistavia henkilökohtaisia esineitä tai henkilöllisyydestä kertovia papereita ei kenttätutkimuksissa ole havaittu. Myös vainajien sukupuolen ja iän määritteleminen on haastavaa luuston osien huonon säilyneisyyden vuoksi.

Analyysivaihe käynnistyy

Valmistuneen kenttätutkimuksien jälkeen on vuorossa nostettujen vainajien osteologinen analyysi ja arkeologisen tutkimusaineiston raportointi. Analyysivaihe on käynnistymässä ja se valmistuu kesän 2021 aikana. Myös analyysivaiheen suorittaa arkeologisiin selvityksiin erikoistunut yritys Muuritutkimus Oy. Työn aikana pyritään ottamaan mahdolliset DNA-näytteet vainajista. Kaikkien vainajien DNA-tunnistaminen on jäänteiden heikon säilyneisyyden johdosta epävarmaa.  

Lisätietoja                

Muuritutkimus Oy
Kari Uotila, kuotila@muuritutkimus.com
p. 050 590 2646

Heinolan kaupunki
Harri Kuivalainen
p. 044 797 6907

Versowood Oy
Ville Kopra
p. 0500 235 701