Metsätilan voi joko lahjoittaa tai siitä voi luopua lahjaluontoisen kaupan myötä. Olipa tapa mikä tahansa, tärkeintä on, että lahja, siinä missä mikä tahansa muukin omistajanvaihdos, suunnitellaan huolellisesti ja hyvissä ajoin.

Noin 55 prosenttia omistajanvaihdoksista tapahtuu kaupalla, loput 45 prosenttia jakautuvat lahjan ja perinnön kesken. Metsätilarakenteen asiantuntija Jukka Matilainen Metsäkeskuksesta muistuttaa, että olipa valittu tapa mikä tahansa, olisi asiat tärkeää keskustella, miettiä ja hoitaa asia ajoissa valmiiksi.

versowood-800x1200px_72dpi_03.jpg

Hallintaoikeuden voi säilyttää

Lahjana tehty sukupolvenvaihdos on hyvä vaihtoehto esimerkiksi silloin, kun luopujalla ei ole tarvetta rahalle. Saajan kannalta lahja on helppo tapa tulla metsänomistajaksi. Käyttämätön metsävähennysoikeus siirtyy lahjan mukana, ja hyvissä ajoin sukupolvenvaihdokseen kannustava, isoille tiloille soveltuva metsälahjavähennys tulee niin ikään saajan hyödynnettäväksi.

Lahjasta tulee maksaa lahjaveroa, jonka suuruus määräytyy tilan käyvän arvon ja sukulaissuhteen mukaisesti. Tästä syystä lahjana tehty sukupolvenvaihdos soveltuukin hyvin vähäpuustoisille tiloille. Joissain tilanteissa hyvä ratkaisu on lahjaluontoinen kauppa, jolloin osa metsätilasta myydään, osa lahjoitetaan.

Lahjaan liittyy luopujan mahdollisuus pidättää itsellään tilan hallintaoikeus. Hallintaoikeuden pidättäminen pienentää lahjaveron määrää, mutta hallinta-aikana lahjan arvo voi myös kasvaa, mikäli hallintaoikeuden haltija ei käytä oikeuttaan hakata metsää sen vuotuisen kasvun verran.

– Hallintaoikeuden pidättäminen voi olla hyvä ratkaisu esimerkiksi silloin, jos omaisuutta siirretään alaikäisille lapsenlapsille tai jos lahjan saaja on estynyt hoitamasta metsäänsä.

Matilaisen mukaan hallintaoikeuden pidätystä ei koskaan kannattaisi tehdä elinikäiseksi, vaan esimerkiksi kymmenen vuoden määräajalle. Hallintaoikeudesta voi myös luopua kesken määräajan, mikäli voimat eivät riitä tai alkava muistisairaus vie kyvyn hoitaa asioita.

Mikäli tilan omistajanvaihdos on suunnitteilla, kannattaa siitä mainita Versowoodin omalle metsäasiantuntijalle, joka ohjaa asiassa eteenpäin. Metsäkeskus tarjoaa neuvontapalveluita kaikkiin omistajanvaihdoksen vaihtoehtoihin aina sukupolvenvaihdoksesta kauppaan ja testamenttiin.

Lue edellinen juttu metsätilan myynnistä.